Olet täällä: Etusivu Pääkirjoitus Kohukartta antoi uutta vauhtia
Kiinnostuksen kohteita
chili geokätköily kirjoittaminen lukeminen matkailu puukot vanhat autot
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Kohukartta antoi uutta vauhtia 30.01.2012

Kun vielä vuonna 2000 Suomessa oli 452 kuntaa, vuoden 2012 alussa niitä oli 116 vähemmän. Kuntakentän muutostahti ei ole valtakunnan päättäjien mielestä ollut silti riittävän ripeää. Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus nosti kuntauudistuksen toteuttamisen erääksi oman ohjelmansa keskeiseksi tavoitteeksi. Hallitus haluaa vahvoja ja työssäkäyntialueiden pohjalle rakennettuja peruskuntia.
Kuntakeskustelu sähköistyi tammikuussa, kun aikakauslehti Suomen Kuvalehti julkaisi haltuunsa saaman salaisen kuntakartan, jonka mukaan kuntien lukumäärä supistuisi rajusti ja maahan jäisi vain noin 70 kuntaa.
Yksi näistä suurkunnista muotoutuisi Tampereen alueelle. Suurkuntaan kuuluisivat karttakaavailuissa Tampereen lisäksi Lempäälä, Vesilahti, Ylöjärvi, Juupajoki, Orivesi, Kangasala, Pälkäne, Pirkkala ja Nokia.
SK:n uutinen sai uutta vauhtia kuntakeskusteluun, mikä on pelkästään myönteinen asia näin kunnallisvaalivuonna.
Se keskustelu on avoin paitsi vaaleilla valituille päättäjillemme, myös kaikille kuntalaisille. Nyt on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaiseksi Lempäälän ja Vesilahden ja lähialueen palvelut ja tulevaisuuden suunta muotoutuu.
Keskustelussa nyt
» Helatorstai 18.05.2012
» Sähkökiuas 10.05.2012
Blogeissa nyt
Kaikki...
Kysely kuntaliitoksista
Muuttuuko kuntakartta?









Äänestykset