Olet täällä: Etusivu Pääkirjoitus Me ansaitsemme vaalit
Kiinnostuksen kohteita
chili geokätköily kirjoittaminen lukeminen matkailu puukot vanhat autot
Näytä enemmän Näytä vähemmän
 
Sivun toiminnot

Me ansaitsemme vaalit 12.01.2012

Presidentinvaalien ennakkoäänestys on käynnissä. Aamun tunnelmat näyttivät eilen ainakin Lempäälän keskustan ennakkoäänestyspaikalla lupaavilta. Ihmiset haluavat vaikuttaa heti, kun se on mahdollista. Moni haluaa varmistaa äänensä perille menon siltä varalta, että varsinaisena vaalipäivänä tulee yllättävä este lähteä uurnille.
Vaalipaneelit ja erilaiset ehdokashaastattelut ovat varmasti antaneet kansalaisille eväitä valita oma ehdokkaansa. Tässä lehdessä on haastateltu kuutta lempääläistä ja vesilahtelaista sekä yhtä kesälempääläläistä äänioikeutettua, jotka kertovat etukäteen valintansa. Kahdeksannen eli ruotsalaisen kansanpuolueen presidenttiehdokkaan Eva Biaudet´in tukijaa emme tältä alueelta valitettavasti tavoitteneet.
Presidentinvaaleissa ei ole kyse juurikaan paikallisista asioista, sillä vaalien voittaja saa kuuden vuoden pestin maamme keulakuvaksi.
Äänioikeus on näissäkin vaaleissa ansaittu mahdollisuus ja oikeus vaikuttaa valintaan. Eittämättä vaalien lopputulos antaa vauhtia myös syksyn kuntavaaleihin. Ne ovat meille kaikille vieläkin suurempi vaikuttamisen mahdollisuus. Silloin on kysymys meitä lähellä olevista ihmisistä ja meille erittäin läheisistä asioista.

Satu Lehtonen
 

Keskustelussa nyt
» Helatorstai 18.05.2012
» Sähkökiuas 10.05.2012
Blogeissa nyt
Kaikki...
Kysely kuntaliitoksista
Muuttuuko kuntakartta?









Äänestykset